Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.07.2010 - 19:49

Täällä blogissa on ollut hiljaiseloa jo kotvasen aikaa. Laitanpa tännekin tämän saman näyttelyjutun. Perinnepirtti pääsi Tuomiksen ja kumppaneiden kanssa Eukonkannon MM-kilpailujen käsintehtyjen lelujen näyttelyyn Sonkajärvelle, vaikkei lelu varsinaisesti olekaan.

Nämä minityöt olivat kuulemma olleet suosittuja ja katsottuja, mikä ilahduttaa minua erityisesti, koska kyseessä oli ensimmäinen näyttely johon työni pääsivät osallistumaan. Onneksi satuin olemaan kesälomalla, muuten tämä ei olisi ollut mahdollista.

 

Tähän vielä sama kuva kuin muissakin blogeissani: seinän vierellä olevat musta poni ja keppihepat ovat myös käsialaani. Poni on lähes 20 vuotta vanha, ja sen vieminen näytteille oli ehkä minulle suurin saavutus. Olen rakentanut sen pienenä tyttönä, reilu 10v vanhana, ruosteisilla nauloilla, tylsällä sahalla vanhoista jätelaudanpätkistä ja ommellut kankaasta kalastajalangalla. Paljon työtä ja tuskaa on rakentaminen vaatinut, mutta palkinto kaikesta raatamisesta on nyt tässä. Pöydän alla näkyy isäni tekemä keinuhevonen, joka on keinumisesta kulunut harmaaksi. Valkoisen polkuhevosen tekijää en tiedä, mutta hieno se oli.

 

 

Maria kirjoitti 05.07.2010 - 19:29
Olisipa kiva päästä tarkastelemaan nenä kiinni ihan läheltä.. niin mielenkiintoiselta näyttää! :)
Abana kirjoitti 06.07.2010 - 20:36
Wau! Olet siis pienestä pitäen tehnyt hevosia. Hienoa, että sait töitäsi näytteille. Hauskaa kesän jatkoa!
Marja-Leena kirjoitti 22.02.2011 - 17:46
Aivan ihastuttava blogi!
Skidi kirjoitti 23.04.2011 - 19:18
pikkasen niinku pientä käsityötä! :D melko harva osaa tehä noin hyvin kaikkea huonekaaluja yms.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen v. 1981 syntynyt linja-autonkuljettaja. Harrastuksiini kuuluvat miniaskartelun lisäksi piirtäminen sekä muut käsityöt. Nukkekotirakentamisen aloitin lokakuussa 2006. Villa Pupula on kolmesta blogistani ensimmäisenä perustettu. Pupula edustaa 1:24- ja 1:16-mittakaavan (Lundby) nukkekotiaskartelua, ja erilaisia projekteja on useita.

Muut Blogini


 


 

Kävijälaskuri

Kävijälaskuri

Bloginappi