Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.07.2010 - 19:49

Täällä blogissa on ollut hiljaiseloa jo kotvasen aikaa. Laitanpa tännekin tämän saman näyttelyjutun. Perinnepirtti pääsi Tuomiksen ja kumppaneiden kanssa Eukonkannon MM-kilpailujen käsintehtyjen lelujen näyttelyyn Sonkajärvelle, vaikkei lelu varsinaisesti olekaan.

Nämä minityöt olivat kuulemma olleet suosittuja ja katsottuja, mikä ilahduttaa minua erityisesti, koska kyseessä oli ensimmäinen näyttely johon työni pääsivät osallistumaan. Onneksi satuin olemaan kesälomalla, muuten tämä ei olisi ollut mahdollista.

 

Tähän vielä sama kuva kuin muissakin blogeissani: seinän vierellä olevat musta poni ja keppihepat ovat myös käsialaani. Poni on lähes 20 vuotta vanha, ja sen vieminen näytteille oli ehkä minulle suurin saavutus. Olen rakentanut sen pienenä tyttönä, reilu 10v vanhana, ruosteisilla nauloilla, tylsällä sahalla vanhoista jätelaudanpätkistä ja ommellut kankaasta kalastajalangalla. Paljon työtä ja tuskaa on rakentaminen vaatinut, mutta palkinto kaikesta raatamisesta on nyt tässä. Pöydän alla näkyy isäni tekemä keinuhevonen, joka on keinumisesta kulunut harmaaksi. Valkoisen polkuhevosen tekijää en tiedä, mutta hieno se oli.

 

 

12.09.2009 - 21:31

Kun aikaa ei ole, on jäänyt tämäkin blogi päivittämättä. Lundbyni sisustaminen ei ole edennyt juuri suunnitelmia pidemmälle. Kuitenkin olen päättänyt sen tyylin: sisustan Lundbyn Ikean huonekaluilla. Kuvastosta vaan valitsen mieleiseni kalusteet ja teen ne. Olisipa noin yksinkertaista. :)

Lattiat ovat sen verran repeytyneet, että joudun uusimaan niitä, vaikka alkuperäisyyden yritänkin säilyttää. Bilteman sytykkeistä varmaankin teen ne lattiat.

Pienensin Tuominotkon sohvan kaavat 1:16-kokoon ja tein tämän valkean sohvan niiden mukaisesti Lundbyyn. Helmaa muutin enemmän Ektorp-sohvien tyyliseksi, Tuomiksen sohvathan ovat Laura Ashleyn kuvastosta ideoituja. Halusin tähän nukkekotiin myös enemmän värejä, ja siksi ompelin kolme kukka-aiheista tyynyä valkoisen värin piristykseksi. Ensimmäinen vasemmalta on Tilda-kangasta, keskimmäinen ostettu Itäkeskuksesta ja reunimmainen kangas on saatu Eijalta.

 

 

 

 

 

Alkuhan se on tämäkin, toivottavasti jatkoakin seuraa. Uusimman Ikean kuvaston sain juuri tuliaisiksi, eli ideoita riittää.

 

25.02.2009 - 12:51

Minä, joka aina valitan ajanpuutetta ja kiirettä, menin huutamaan itselleni oman Lundbyn Huuto.netistä.

Tässä se on. Olen aina halunnut tämmöisen. Kyseinen talo on hyväkuntoinen muutamia lattian repeytymiä lukuunottamatta. Tapetit ovat alkuperäiset ja hienot, en tahtoisi niitä vaihtaa. Saa nähdä, mitä tämän remontoinnista tulee. Veeran tallin vintiltä laitoin kokeeksi sohvan alakertaan. Tavoitteena on siis tehdä kaikki huonekalut tänne itse. Pari onkin jo työn alla. Tämä 1:16 mittakaava ( se kai on tämän mittakaava?) on jälleen uusi haaste, mutta laskimen kanssa selvitään kaikesta.

Kun tämän raahasin postista kotiin ja avasin paketistaan, tuntui kuin olisin mennyt tutustumaan uuteen vuokra-asuntoon: mitä kaikkea tähän ja tähän huoneeseen tuleekaan... Ainakaan minulta ei vapaa-ajan työt tule loppumaan ihan lähiaikoina. Mistähän muuten johtuu, että ideoita tulee sitä enemmän, mitä vähemmän on aikaa?!

 

 

 

 

 

 

 

08.11.2008 - 21:21
Perinnepirtissä on ollut hiljaista jo parin kuukauden ajan. Pieniä esineitä sinne edelleen tarvitaan, aika on vaan mennyt uuden nukketalon kalusteiden parissa.
Tällaisen pokasahan silti väsäsin, kun noita sahanteriä kertyy. Lehtisaha ei minun käytössä kestä yhtään, ja katkenneita teriä riittää. Pitihän niille joku käyttötarkoitus keksiä. :) Nyt minulla on kultasepän saha, jonka toivon palvelevan pidempään. Kiitos miehelleni kyseisestä sahasta, ei tainnut jaksaa kuunnella mielipiteitäni lehtisahan  ominaisuuksista...
 Kuvan saha on puuta, hihna  nahkaa.





30.08.2008 - 20:32
Kesällä mökillä ollessa ei pystynyt isompia käsitöitä tekemään, joten kudoin mattoja ja ompelin huopaheppoja. Niiden tarvikkeet oli helppo ottaa mukaan. Tämä lyhyt räsymatonpätkä syntyi vanhoista flanellipaidan riekaleista. Hapsut yritin solmia ompelulangasta, mutta ne aina harottavat rumasti. Matto on leveämpi toisesta päästä, mutta sain sen näyttämään kuvassa suoralta. :)


Tämän työvaljaiden osan, luultavasti selustimeksi (tai siloiksi) kutsutun esineen taas valmistin kuluneella viikolla. Se on tehty alumiinilangasta, rautalangasta, jäätelötikusta ja nahkasta. Maalasin sen akryylimaalilla näyttämään ruosteiselta.


Tässä kuvassa kyseinen esine on käyttötarkoituksessaan hevosen selässä. Lisää valjaiden osia on luvassa  myöhemmin, ja jokunen vanhanajan hevostyökonekin on suunnitelmissa.


Kuvassa Perinnepirtin tämänhetkinen tilanne. Pieniä tavaroita se ainakin vielä kaipaa, mutta niiden teko on jäänyt. Toivon mukaan ennätän talven aikana jotain tännekin tekemään. Opiskelut ja työt vievät valtaosan ajastani.




05.08.2008 - 14:04
Perinnepirtin lamppu on valmis, vain valo puuttuu. Kun asentaja ehtisi ne sähköt laittamaan...
Lampun kupu ja alaosa ovat läpikuultavaa Fimoa, koristeet maalattu akryylimaaleilla ja lakattu lopuksi ohuesti. Muut osat kultamaalilla maalattua rautalankaa, pyöreää puurimaa, kultapaperia, muoviputkea, sekä korun ketjua. Lamppu on jonkin verran vino, koska osat piti kiinnittää ohuella kuparilangalla, eikä se ollut kovin helppoa. :) Lampun malli löytyi talonpoikaisantiikkikirjasta.


 Samasta kirjasta on peräisin tämänkin hyllyn malli. Se on muuten ihan tavanomainen seinähylly, erikoisuutena sivuosien koristeleikkaus. Hylly on tehty jäätelötikuista erilevyisiä paloja sahaamalla ja pintakäsitelty petsilakoilla. Hyllyyn pitäisi tehdä pieniä esineitä, mutta niiden teossa olen hidas. Nyt siellä on Fimo-kynttilät ja korkista leikattu pannunalunen.


Tässä näkyy tuokin leipävarras. Siihen on käytetty jäätelötikkua ja grillitikkua, leivät suolataikinaa ja maalattu vesiväreillä.



Mainitsenpa vielä, että tekemäni huopa-suomenhevonen on myytävänä täällä. Jos nukkekodistasi puuttuu heppa, nyt on mahdollisuus hankkia sellainen. :) Minulta harvoin valmistuu "ylimääräisiä" tekeleitä, mutta tämä yksilö etsii uutta kotia.



25.07.2008 - 20:08
Metsässä kävellessä löytyi maasta kosteita puunpalasia, joista oli suhteellisen helppo vuoleksia länget. Kostea puu ei lohkeile niin paljoa kuin kuiva. Rahkeet ja nauhat ovat nahkaa, ohjaslenkit rautalankaa. Mallina oli useat länget kotitallissa, vuosia sitten ajeltiin reellä ja opin valjastamaan luokkivaljailla. Perinnepirttiin tulee luultavasti vielä lisääkin työhevosvarusteita. Valjaitahan kuivateltiin ennen vanhaan uunin pankolla.






13.07.2008 - 17:55
Tein nämä pöydän ja penkin joskus kevättalvella jäätelötikuista ja puulevystä. Ne on käsitelty tammipetsilakalla. Kynttilät ovat läpikuultavasta Fimosta, sydäminään rautalankaa.


Tämä on vanha kuva Perinnepirtistä, mutta pidän tuosta hämärästä valaistuksesta. Etualalla läpikuultavasta Fimosta tehdyt lampunkupu ja joku muu osa, sekä tavallisesta Fimosta muotoiltu kahvipannu, joka on alimmassa kuvassa maalattuna kuparinvärisellä emalimaalilla.


Tässä kaikki tähän mennessä esitellyt esineet Perinnepirtissä.



22.06.2008 - 19:41
Sain viimein aikaiseksi laittaa kokonaiskuvan perunakapasta. Takaseinässä näkyy pahasti tuo halkeama. Siihen pitää kehitellä joku ratkaisu, esim. hylly, joka peittäisi sen.
Kiulujen jälkeen seuraava esine on rukki, jonka tein jo kevättalvella. Siihen on käytetty vaneria, cocktailtikkuja ja puurimaa, josta jalat on "sorvattu" viilalla. Cocktailtikkujen päässä oli jo valmiiksi kaiverrettu kuvio, ettei niille sentään tarvinnut tehdä mitään. :)
Katsoin mallia valokuvasta, enkä ole ihan kaikkia pikkutarvikkeita rukkiin tehnyt ( pyörä kyllä pyörii, mut ei polkemalla), enkä kyllä niistä mitään ymmärräkään, kun en ole rukkia käyttänyt. Valmiitakin minirukkeja näkyy olevan kaupan. Periaatteeni on kuitenkin tehdä kaikki mahdollinen itse, esimerkiksi tänne kappaan ei tule mitään valmiina ostettua. Tuominotkoon olen joitain ihania esineitä hankkinut, mutta se onkin sellainen harjoituskappale 1:12-kokoisesta talosta. Uusi talo on suunnitteilla lähivuosina, nyt rakentelen sinne sisustusta etukäteen.



Kuvissa rukki molemmin puolin. Tuo "kepin" (kiinni rautalangalla pyörässä) yläosa on ylösalaisin, huomasin vasta kun olin liimannut sen enkä viitsinyt irrottaa. Väri on peräisin mahonkipetsistä.




Kappaan on tarkoitus laittaa valot, ainakin yksi öljylamppu sinne tulee, ja siihen sähköt.
15.06.2008 - 21:09

Seuraavat Perinnepirtin esineet ovat nämä kiulut. En esittele kaikkia tavaroita valmistusjärjestyksessä, vaan sitä mukaa, kun saan niistä otettua kuvia. Tulossa on siis muitakin esineitä ja kokonaiskuvakin kapasta.

Kiulut on tehty kapeasta jäätelötikusta (n.6mm) liimaamalla "laudat" reunoistaan yhteen. Viilasin reunoja pienemmässä kiulussa hieman, että se levenisi ylöspäin. Isompi on tehty viilaamattomista tikuista. pienemmän kiulun käsittelin ruokaöljyllä ja isomman kastanjanruskealla petsilakalla. Kiulun vanne on halkaistua bambutikkua, jota liotin vedessä saadakseni sen kierrettyä kiulun ympärille. Vaikeaa se olikin, ja yön yli olivat liimautumassa, kun viimein sain ne pysymään kasassa kumilenkkien avulla. Saavat luvan olla ensimmäiset ja viimeiset kiulut mitkä teen. :) Antiikkikirjassa vain näyttivät niin mukavilta. 

 

10.06.2008 - 21:44

Koska Villa Pupulaan ei ole enää tulossa juuri mitään uutta, aloitan tässä blogissa uusimman projektini esittelyn. Tämä on myös 1:24 -kokoinen, joten soveltuu parhaiten tänne Pupulan blogiin. En viitsinyt ihan omaa blogia tälle perustaa.

Kuvan perunakappa on peräisin vuodelta 1875. Se on ollut kotitilallani käytössä vuosikymmeniä. Käytin sitä lapsena korokkeena, kun nousin puuhevosteni selkään. Yllättäen viime talvena keksin tehdä siitä roomboxin. Pesun jälkeen se kuivui ja pohjassa ollut rako leveni entisestään, joten jouduin tilkitsemään sen. Lopputulos ei ole kovin nätti, ja koitankin peittää raon jollakin esineellä.

Ensimmäinen esine kappaan on uuni. Katselin vanhoja talonpoikaishuonekaluja antiikkikirjoista, ja käytin mallina uunien kuvia. Rungon tein vanerista (9mm) liimaamalla erimallisia paloja yhteen. Aluksi tein uunin osat pahvista, sitten vasta vanerista. Tiilet leikkasin käsintehdystä paperista (Tiimarista), samoin katto-osan rappauksen. Maalasin tiilet vielä tavallisella seinämaalilla.

Uunin puuosat ovat puurimaa, grillitikkua ja neliörimaa. Koukut on tehty rautalangasta ja liimattu valmiiksi porattuihin reikiin. Kahvipannu on Fimoa ja kahvimylly jäätelötikkua, korujen osia, kultapaperia, sekä nupit grillitikusta sorvatut. Kuvan mylly meni Tuominotkoon, ja Perinnetupaan tulee uusi mylly, josta kuva myöhemmin.

Musta hellan "keittolevy" on 4mm vaneria ja maalattu mattapintaisella akryylimaalilla.

Sisäpuolen tiilet maalasin akryylimaaleilla nokisen tiilen näköisiksi. Tein myös vale-uuninluukun takaseinään. Kahvipannun ripustuskoukku on rautalankaa.

Tuvassa on jo muitakin valmiita esineitä, ja laitan niistä kuvia muutama kerrallaan. Ainahan näitä tekee lisää, mutta tämä kuvien laitto nettiin on niin työlästä, ettei kovin usein jaksa tähän ryhtyä. Menee monta tuntia, ennenkuin on valmista. Tässäpä kuitenkin alkajaisiksi nämä. :)

 

 

 

23.03.2008 - 16:39

Tänne Villa Pupulaan ei ole taaskaan tullut juuri mitään uutta. Verhot kuitenkin on ikkunoihin tehty ja muutama taulu seinälle ripustettu. Silti näyttää vielä keskeneräiseltä. Joitain pieniä juttuja puuttuu, mutta teen ne myöhemmin. Tuominotkon ja Veeran tallin lisäksi työn alla on tällä hetkellä Perinnepirtti Perunakapassa, josta tulee kuvia tuonnempana. Mahdollisesti hänelle perustetaan oikein oma blogikin...

Tässä ruokasali. Kuva on liian valoisa, jotta verhojen kiemurakuviot näkyisivät, mutta ne ovat saman tapaisia kuin maton kuviot. Matto on tehty muliinilangalla kanavakankaalle, hapsujen ohje löytyy kirjasta Dolls House Do-It-Yourself, Carpets and Rugs/ Sue Hawkins. Jonkun taulun tuonne voisi vielä lisätä, niin olis valmista.

Makuukammariinkin voisi pari taulua laittaa ja petivaatteet sänkyyn. Matto on ostettu Hobby Pointista.

Kovin on pinkki tunnelma olohuoneessa. Siellä sentään on jo kolme taulua seinällä. Kuvat on netistä tulostettuja. Google- kuvista löytyy ihania maalauksia, ym. Tuo verhojen ompelu oli tosi hankalaa. Siksi en sitä ollut aiemmin tehnytkään. Monesti sai leikata uuden palan kangasta, ennen kuin tuli sopiva ja verhotangon nuppi mahtui pujotuskanavasta (?) läpi. 

 

17.02.2008 - 18:49

Tämä puusohva oli ensimmäinen huonekalu, jonka tein Villa Pupulaan reilu vuosi sitten. Jo silloin oli aikomuksena tehdä siihen koristetyynyjä. Ja nyt vasta sain niitä aikaiseksi. Tässäpä taas kaikki, mitä Pupulaan on valmistunut.

06.01.2008 - 15:55

Tämä Villa Pupula -projektini on jäänyt kokonaan syrjään muiden töiden tieltä. Reilu vuosi on tätä jo rakennettu ja suurimmaksi osaksi tämä onkin valmis. Verhoja, mattoja ja lamppuja puuttuu vielä. Mielessä on niin paljon uusia ideoita, ettei tälle jää enää aikaa. Keittiön kuivauskaappi ja tiskipöytä valmistuivat kuitenkin syksyllä. Keittiön pieni koko oli aikamoinen haaste, kun mitään ei sinne oikein saanut sopimaan, 1:24- mittakaavan hankaluuksia. Hella sieltä puuttuu, mutta jääköön se odottamaan parempia aikoja.

Askarteluni ovat nyt keskittyneet Tuominotkon nukketaloon, joka 1:12- mittakaavassaan on huomattavasti käytännöllisempi.

04.11.2007 - 14:06

Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi olen tänne Pupulaan mitään uutta tehnyt. Viikko sitten sain aikaiseksi tämän yläkerran vessan. Aikaisemmin tuli ostettua kirja Patricia King : Dolls` House Bathrooms, Lots of Little Loos. Siitä sain tuon idean käyttää pieniä voirasioita vesisäiliön ja lavuaarin tekemiseen. Puuosat tein balsasta, jonka petsasin mahongin väriseksi. Putkena on pienoismallipakkausten muovikehikkoa ja ohut ketju on kaulakorusta.

Pienet laatat olen tehnyt itsekovettuvasta massasta, mutta isot ostin 2 eurolla rautakaupasta ( rikkinäinen mallikappale ). Niistä riittää lattiaksi vielä Tuominotkonkin vessaan.

Makuuhuoneen kampauspöydän tuolikin on saanut pehmusteen.

Tämännäköinen on Pupulan asukas.

Kokonaiskuva Villa Pupulasta. Ullakolla on kaikki huonekalut, joita en tarvitse (eli epäonnistuneet). Edelleenkin puuttuvat verhot, taulut ja matot. Haluan kuitenkin saada ensin mm. keittiön valmiiksi, ennenkuin voin alkaa suunnitella mattojen värejä. Toisin sanoen ompelupuuhat ei niin paljon kiinnosta, kun ovat vaikeita, mutta jotain pitäisi aikaan saada.

 

 

22.07.2007 - 20:28

Tässä on nyt se Pupulan makuuhuoneen kampauspöytä. Osat olen leikannut balsasta, tähän kun ei tarvinnut kuin neliskanttisia kappaleita. Peilin leikkasin auton peilien korjaukseen tarkoitetusta "pehmeästä" peilistä, ja kehykset ovat balsaa. Erittäin röpelöiset, koottu balsan murusista. : /

Vaatekaapin tein puolestaan 2mm koivuviilusta. Sen ovet avautuvat, mutta vain vaivoin, joten paras pitää ne kiinni. : ) Koristerimat viilsin veitsellä balsasta ja vetiminä ovat helmet. Molemmat huonekalut on petsattu tammenvärillä ja lakattu ohuesti. Kultamaalilla tein nuo pienet kiekurat.

Tässä koko sarja. Sänky, yöpöytä, jakkara ja kirjahylly on tehty edellämainitulla tavalla. Jakkarasta puuttuu vielä pehmuste. Silti on vielä paljon tekemistä, ennenkuin Villa Pupula on valmis.

17.06.2007 - 14:24

Selailin erästä kuvastoa, jossa oli 1/1-kokoisia rokokoo-huonekaluja, ja innostuin tekemään niitä myös tänne Pupulaan. Rakensin nämä kolme huonekalua puulastusta, balsasta ja jäätelötikuista. Balsasta sain tehtyä vain suorakulmaisia paloja, ja varovainen sai olla siinäkin. Koitan löytää jostain 2mm vaneria, siitä saisi hieman kestävämpiä huonekaluja aikaiseksi.

Pinta jäi epätasaiseksi maalauksesta huolimatta, kun en malttanut tasoittaa sitä tarpeeksi. Koristelut tein kultamaalilla töpöttämällä, ja saranat ovat rautalanganpätkiä.

Kuvassa myös samaan "sarjaan" kuuluvat kulmakaappi ja pöytä. Samantyylisillä kalusteilla aion sisustaa makuuhuoneenkin, jonne tein jo kampauspöydän ja yöpöydän. Laitan niistä kuvia, kunhan olen viimeistellyt ne. Matot ja verhot puuttuvat edelleen talosta, vaikka puoli vuotta on jo tätä rakennettu. Hidasta on. :)

 

27.05.2007 - 19:31

Tänne Pupulaan en olekaan tehnyt mitään pitkään aikaan. Jotenkin ei vain ole jaksanut keskittyä, kun aikaa on liian vähän ja Tuominotkon nukkekoti on vienyt mielenkiintoni.

Tässä on kuitenkin muutama kuukausia sitten tekemäni esine, jotka maalasin kokeeksi sinisellä maalilla. Punaisella ja kullalla maalatut kannut olen tehnyt nukkekotikirjan mallin mukaan. Ison sinivalkean kannun kahva irtosi heti kuvan oton jälkeen ja olen löytänyt siitä vasta puolet...Aina näiden kanssa tulee vastoinkäymisiä. :)

07.03.2007 - 20:07

Ostin uuteen asuntoomme tuollaisen ihanan lampun ja tietysti halusin samanlaisen myös nukketalooni. Tein sen Fimosta, rautalangasta ja koristeketjusta. Valoa siihen ei valitettavasti saa, kun ei ole sähköjäkään.

Nämä taas on muotoiltu Fimosta ja itsekovettuvasta massasta, sekä maalattu pienoismallimaaleilla. Pannunalunen on sahattu korkista. Pannu on oikeastaan liian iso tähän taloon, sopisi paremmin isompaan nukkekotiini, josta kerron tuonnempana lisää.

Tässä sitten kokeilin koristella mustia astioita ja kuvasin ne tuossa kaapissa, jonka tein Making Dolls´ House Interiors -kirjan ohjeiden mukaan. Sijoitan tämän kaapin myös siihen isoon nukkikseeni ja yritän ehtiä tehdä siihen muitakin huonekaluja kirjan ohjeilla.

Kirjoittaja

Olen v. 1981 syntynyt linja-autonkuljettaja. Harrastuksiini kuuluvat miniaskartelun lisäksi piirtäminen sekä muut käsityöt. Nukkekotirakentamisen aloitin lokakuussa 2006. Villa Pupula on kolmesta blogistani ensimmäisenä perustettu. Pupula edustaa 1:24- ja 1:16-mittakaavan (Lundby) nukkekotiaskartelua, ja erilaisia projekteja on useita.

Muut Blogini


 


 

Kävijälaskuri

Kävijälaskuri

Bloginappi